Ei se sitä tarkoita, ettenkö välittäisi - sillä välitän kyllä, kovasti -, mutta en tiedä riittääkö se, jos muuten on koko ajan niin hankala olla.
Tahtoisin niin kovin paljon osata rakastaa, mutta teen kaikista asioistani aina pakkomielteisiä ongelmia. Olen tehnyt niin sosiaalisen elämäni kanssa, perheeni kanssa, mahdollisten poikaystävien kanssa ja - oma henkilökohtainen lempparini - syömisen kanssa. Olisi naiivia olettaa, etten tekisi sitä myös elämäni ihmisen kanssa.
En tiedä miksi itsetuntoni on niin kurja, mutta ilmeisesti sen takia evään itseltäni kaiken mahdollisuuden onneen. Sekin pitäisi jotenkin ansaita, aivan kuten ruoka on pitänyt ansaita ja kuten rakkaus pitää ansaita.
Ja minä en todellakaan ole ansainnut.
Tulen varmasti katumaan ihan helvetisti, että sössin tämänkin oikeasti ihanan ja hyvän asian elämässäni. Mutta asia oli vaivannut minua ihan liikaa ollakseni ottamatta häntä esille. Se oli virhe, tietysti. Mutta virhe olisi ollut olla myös hiljaa.
Ehkä olet siitä yli, ehkä et. Sillä ei nyt enää ole väliä.
Nyt vaan opettelen olemaan yksin, koska kohta joudun.
so naive, yet so -
0 kommenttia:
Lähetä kommentti